mennessä Jenni | tammi 11, 2021 | Yleinen
Joulukuun alussa tulivat jälleen uudet kokoontumisrajoitukset, jotka lamauttivat koko vuoden kovimman työsesonkini pikkujoulujen viihdyttäjänä täysin. Työni kun perustuu ihmisten kokoontumiselle sekä mentalistina, että valmentajana. Myös uudelleen käyntiin päässyt...
mennessä Jenni | syys 14, 2020 | Yleinen
Jotkut ovat huomanneet, että jotain minussa on muuttunut, uusi energia. Nyt uskaltaudun jotain jakamaan aiheesta. Usein kun olen siitä jonkun kanssa puhunut, siihen on ollut kuulemma helppo samaistua. Siksi ajattelin, että jonkun on sanottava asiat myös ääneen....
mennessä Jenni | touko 26, 2020 | Yleinen
Pidämme hengitystä usein itsestäänselvyytenä, emmekä kiinnitä siihen juurikaan huomiota. Hengityksellä on kuitenkin suurempi vaikutus hyvinvointiimme kuin yleisesti ajatellaan. Siksi hengityksen häiriöt ovatkin yleisiä ilman, että olemme tästä edes tietoisia....
mennessä Jenni | touko 19, 2020 | Yleinen
Olen viime päivinä pysähtynyt miettimään, mitä elämältäni haluan. Jouduin myöntämään, että en ehkä edes ihan tarkkaan vielä tiedä kaikkea, mitä se konkretian tasolla on, mutta tiedän, miltä niiden asioiden pitää tuntua. Mitä asioita minussa niiden pitää tukea. Aitoa...
mennessä Jenni | touko 7, 2020 | Yleinen
Meillä kaikilla on käynnissä jatkuva sisäinen keskustelu itsemme kanssa. Mutta oletko todella tietoinen kuinka tuo apinamieli vaikuttaa tunteisiisi ja kokemukseesi todellisuudesta? Esimerkiksi Esa Saarinen käyttää tästä sisäisestä puheesta sanaa sisäinen pöpöttäjä....
Viimeisimmät kommentit