Mielen luoma illuusio on se, että koemme omaa ajatteluamme. Emme siis koe elämän tapahtumia sellaisenaan raakana, vaan teemme niistä tulkintoja ja annamme asioille merkityksiä. Näin luomme ajatuksillamme todellisuutta, jota koemme. Ajatuksista joihin uskomme vakaasti, tulee uskomuksia, jotka ohjaavat elämäämme. Tämä kaikki tapahtuu täysin alitajuisesti huomaamattamme. Mutta voimme tehdä tästä kaikesta myös täysin tietoista ja alkaa ottaa itse vastuuta todellisuudestamme.

 

Ajatuksia ei voi kontrolloida ja hallita, ne tulevat ja menevät. Paradoksi onkin se, että mielen hallinnassa on ensin luovuttava kontrollista. On vain pysähdyttävä katsomaan sisimpäänsä, millaisia ajatuksia ja uskomuksia kannan mukanani ja lisäävätkö ne hyvinvointiani vain pahoinvointiani. Hyvä harjoitus alkuun on vain tulla tietoiseksi omista ajatuksista ja uskomuksista. Ne ovat VAIN ajatuksia, ei totuuksia tai faktoja. Aivot saavat kaiken informaation pelkästään aistien avulla ja luo niistä ajatuksia. Siksi jokainen ajatus on vain paras mahdollinen tulkinta ulkoisesta todellisuudesta. Uskomukset ohjaavat meitä jokaisena hetkenä ja kun tulemme niistä tietoiseksi niiden tiedostamaton valta vähenee. Ensin on hyväksyttävä kaikki mitä meissä on, sen jälkeen voi alkaa ohjaamaan ja johtamaan itseään. Ajatusten laatu vaikuttaa elämän laatuun ja luovat todellisuuttasi.

Se mihin voit vaikuttaa tiedostamisen lisäksi on se, mille asioille annat  huomiosi eli missä fokus on. Ei kannata keskittyä siihen, mihin emme voi vaikuttaa, se vie aivan turhaa energiaa. Emme voi juurikaan vaikuttaa siihen, miten tällä hetkellä vaikuttava katastrofi etenee, mutta voimme vaikuttaa omiin ajatuksiimme ja asenteisiimme siitä. Ja tämä aika nostaa nämä varmasti varsin hyvin pintaan ja näkyville, joskus kivuliaallakin tavalla. Aikamoinen antautumisharjoitus. Jollekin toiselle ei ole edes kyse mistään katastrofista, vaan vaikka uudesta mahdollisuudesta, pöydän putsaamisesta, levosta ja joutilaisuudesta, itseensä tutustumisesta, pysähtymisestä tai luovasta tyhjästä tilasta uuden synnyttämiseen. Sama ympäristö, täysin eri tulkinta ja asenne. Oli tilanteesi ihan mikä tahansa, onko siinä jotain, mistä voit olla kiitollinen ja antaa huomiosi sille, antaen sen lisääntyä ja vahvistua? Itse olen huomannut, että ainakaan en ole tässäkään tilanteessa jäänyt yksin ja voin olla erittäin kiitollinen ympärillä olevista ihmisistä, läheisistä ja omasta heimosta. Tunnettani vahvistaa vielä se, että valitettavasti tänä aikana kaikki eivät saa kokea niin, eikä se ole todellakaan itsestäänselvyys. Taidan olla aika onnekas.

Se mille annat huomiosi siis vahvistuu. Ja tässä ajassa sen merkitys korostuu voimakkaasti. Annatko huomion pelon ajatuksille vai vaikkapa luottamukselle parempaan tulevaan tai tästä hetkestä nauttimiseen? On hyvä huomioida, että pelko sijaitseekin yleensä tulevaisuudessa. Siellä, mitä kauheaa voi joskus tapahtua, kun juuri tässä hetkessä kaikki on usein erittäin hyvin. Itse pidänkin tämän hetken olosuhteita lähinnä läsnäoloharjoituksena, ja kun onnistun olemaan tässä hetkessä, voin erittäin hyvin. Se motivoi. Pelkoakaan ei missään nimessä tule kieltää, sehän kertoo turvan tarpeesta. Ja varsinkin jos painamme sitä alas, se hallitsee meitä tiedostamattamme. Kun olemme tietoisia pelosta, sen ei tarvitse antaa hallita todellisuuttamme. Kaikki mitä koitat omassa mielessäsi hallita ja vastustaa, hallitsee entistä enemmän. Kaikki minkä omassa mielessäsi vain huomaat ja hyväksyt, menettää voimansa.

Ajatuksemme ovat sisäistä puhetta ja mielikuvia. Muistan ajan vuosien takaa, jolloin minuun iski kova tulevaisuuden pelko. Tiedostin tosin, että siinä hetkessä oli kaikki hyvin, mutta se mitä saattoi tapahtua puolen vuoden päästä, alkoi lamata näkökykyä jo siinä hetkessä. En kuitenkaan halunnut viettää puolta vuotta peläten, koska se veisi myös mahdollisuuteni nähdä ratkaisuja, jotta pahin pelkoni ei toteutuisi. Koska tiesin, että koemme omaa ajattelua ja ajatukset ovat mielikuvia, päätin kokeilla seuraavaa mielikuvaharjoitusta. Sen sijaan, että kuvittelin pelon olevan harmaa verho täyttäen koko näkökenttäni, kuvittelin sen suloiseksi mustaksi villakoiraksi joka oli hihnassa vierelläni. En kieltänyt sen olemassaoloa, vaan se sai vapaasti kulkea vierelläni ilman että se peitti koko näkökenttääni. Olotilani muuttui välittömästi. Yhtenä päivänä huomasin, että mielikuvassani koira olikin karannut, en tarvinnut sitä enää. Helpotus. Yhtenä päivänä todellisessa elämässä kävelin kotipihaani ja vastaan tuli naapuri mustan villakoiran kanssa. Nauroin itsekseni, että nyt koiran on ollut aika siirtyä toiselle omistajalle. Eikä pahin pelkoni tulevaisuudesta koskaan toteutunut.

Jos huomiomme on asioissa mitä emme halua, kuten Ei saa pelätä, Ei saa laiskotella, Ei saa syödä suklaata, huomiomme on juuri näissä asioissa ja tuntuu kuin ne vainoaisivat meitä kintereillämme. Tämä johtuu siitä että alitajuntamme ei ymmärrä sanaa EI. Jos siis haluat ohjelmoida alitajuntaasi, mieti aina mitä haluat, mitä kohti haluat mennä. Haluan luottaa tulevaan, kaikki järjestyy tavalla tai toisella, teen terveellisiä valintoja, pystyn  kulkemaan karkkihyllyn ohi. Nämä ajatukset ohjaavat sinua suuntaan johon olet menossa, ja aivan huomaamatta alitajuntasi tekee työtä puolestasi ja menet kuin itsestään näitä tavoitteitasi kohti. Kerron tästä aivojen RAS-järjestelmästä myöhemmin lisää. Alitajunta ymmärtää oikeastaan yhtä yksinkertaisia ohjeita kuin lapsi. Jos lapselle sanot, ”älä juokse!”, hän juoksee ehkä kovempaa, koska ei ymmärrä mitä häneltä odotetaan. ”Pysähdy”, ”kävele” tai ”ota sormi pois nenästä” on ohjeita, mitä lapsikin ymmärtää.

Mille sinä haluat antaa huomiosi tässä hetkessä, pelolle vai rakkaudelle? Mikä elämässäsi on hyvin juuri nyt?