Mielen valmennus ja mielen voimavarojen hyödyntäminen ei ole vain urheilijoiden etuoikeus. Urheilumaailmassa henkinen valmennus on ollut yleisesti käytössä loistavin tuloksin jo 60-luvulta asti. Usein etenkin isojen kisojen jälkeen on helposti nähtävissä keillä urheilijoilla on käytössään henkistä valmennusta. Minun missioni on tuoda kaikki nämä mielen valmentamisen tekniikat ja työkalut jokaisen ihmisen ulottuville ja hyödynnettäviksi. Minua kiinnostaa kaikki se potentiaali, joka meissä jokaisessa on, sekä kuinka saada se käyttöön. Oma menneisyys on tärkeää tiedostaa, jotta huomaamme myös haitalliset uskomuksemme ja toimintamallit, mutta enemmän minua kiinnostaa kuka olet nyt ja mitä haluat tulevaisuudessa olla. Pystyt parempaan kuin luuletkaan! Suurimmat esteesi ovat mielessäsi. Jokaisessa ihmisessä on valtavasti potentiaalia. Hyvin tärkeä elementti oman potentiaalin löytämiseen on oman mielen voimavarojen hyödyntäminen. Kun käyttää hyväksi täyttä potentiaaliaan, huomaa tekevänsä aiemmin mahdottomalta tuntuneita asioita.
Kyse ei ole rakettitieteestä, vaan todella yksinkertaisista tekniikoista, joista urheilijoiden lisäksi voi yhtälailla hyötyä yksityishenkilö tai yritys, päästäkseen omaan päämääräänsä ja ollakseen paras versio itsestään. Kun henkilökunta hyödyntää kykyjään, mielen voimavaroja ja työskentelee inspiroituneena, voi se todella kukoistaa ja saada aikaan huippusuorituksia, jolloin koko organisaatio hyötyy. Yritysmaailmassa käytetään vielä aivan liian vähän hyödyksi näitä yksinkertaisia työkaluja, jotka mahdollistavat työhyvinvoinnin siivellä parempaa tuottavuutta, menestystä ja tehokkuutta.
Itse toimin myös esiintyvänä artistina ja olen itse kokeillut kaikki kaikki käyttämäni tekniikat omassa työssäni ja kokenut ne toimiviksi. Monelle artistille voi olla mm. erittäin olennaista, kuinka kaikille tuttu esiintymisjännitys muutetaankin voimavaraksi ja moottoriksi kohti parempaa ja onnistunutta suoritusta. Itse laitoin itseni koville osallistuessani mentalistina Talent-kykykilpailuun. Jos olisin kuunnellut pelkoa, joka koitti suojella mahdolliselta epäonnistumiselta, en olisi mukaan lähtenyt. Päätin kuitenkin haastaa itseni ja testata kaikki tekniikkani. Palautteen perusteella onnistuin hyvin ja voin jatkaa hyvillä mielin niiden jakamista myös asiakkailleni. Käytin hyvin paljon aikaani mieleni hallinnan ja valmennuksen parissa optimaalista suoritusta hakiessani, pelkän tekniikan harjoittelun sijaan.
Muunmuassa visualisointi, oikean tunnetilan (moodin) hakeminen ja keskittymiskyky ovat tehokkaita työkaluja mielen valmennuksessa. Visualisoimalla mielikuvissa etukäteen tuleva haastava tilanne onnistuneesti, se on itse tilanteessa jo tuttu, mikä edistää tilanteen sujumista. Koska aivot ovat laiskat, ne valitsevat mielellään sen tutuimman reitin varsinaisessa tilanteessa. Kun olet käynyt tilanteen läpi etukäteen, valitsevat aivot todennäköisemmin valmiiksi harjoitellun reitin. Talentissa en päässyt kertaakaan harjoittelemaan suoritustani esiintymistilaan etukäteen. Siksi minun piti harjoitella sitä mielikuvikuvissa lukuisia kertoja ennen osuuttani itse teossa, kameroiden ja miljoonayleisön edessä. Fysiologia ei siis erota tapahtuuko jotain oikeasti vai mielikuvissa, joten tätä tekniikkaa kannattaa todella hyödyntää missä tahansa asiassa isompien haasteiden lisäksi. Haukkaappa mielikuvissasi sitruunaa ja todennäkoisest sylkirauhasesi reagoivat aivan kuin tilanne tapahtuisi oikeasti.
Moodin eli oikean mielentilan hakeminen huippusuoritukseen pääsemiseksi on ikään kuin vastakohta visualisoimiselle. Siinä haetaan sopiva mielentila jonkun aiemman kokemuksen perusteella. Tällöin tila on mahdollisimman optimaalinen varsinaisessa suorituksessa kaiken potentiaalin hyödyntämiseksi. Itse tilanteessa tekniikan tulisi olla jo hallussa, joten tärkeintä on harjoitella mielentila, joka mahdollistaa optimaalisen suorituksen. Moni kysyi esitykseni Talentissa nähtyään, enkö minua jännittänyt yhtään, kun vaikutin niin varmalta. Tosiasiassa jännitin kyllä paljonkin, mutta olin harjoitellut oikean, itselleni optimaalisen mielentilan huolellisesti niin, ettei pelko ja jännitys lamaannuttanut suoritustani, vaan kaikki potentiaalini oli siitä huolimatta käytössäni.
Keskittyminen ja läsnäolon kyky ovat myös tärkeitä taitoja kenelle tahansa ja ovat myös monesti karisman takana. Läsnäolon tilasta voit myös valita itse reaktiosi, jolloin et toimi autopilotilla vaan voit hallita mieltäsi. Säännöllinen meditointi (keskittymisharjoitus), mindfulness ja rentoutumisharjoitukset ovat työkaluja, jotka auttavat pääsemään läsnäolon tilaan yhä helpommin tilanteessa kuin tilanteessa.
Myös oma sisäinen puhe on tärkeimpiä menestystekijöitä, millä tahansa elämän osa-alueella. Myös itseluottamus on hyvin paljon sitä, mitä ihminen sanoo itselleen päivittäin. Itseluottamus ei parane vain onnistuessa ja menestyessä vaan siitä, mitä itsestä ajattelee ja kuinka itselle puhuu. Mieli uskoo sen, mitä sille sanomme. Myös sanavalinnoilla on suuri vaikutus tunnetilaamme ja kokemukseemme ympäristöstämme. Kun haluat tulla tietoiseksi sisäisestä puheesta, aloita heti aamulla. Mitä ajattelet ensimmäisenä? Voit kontrolloida tunteitasi sisäisen puheen ja oikeanlaisten kysymysten avulla. Miten luulet päivän sujuvan ajatuksella ”Mitähän mukavaa tänään tapahtuu?”
Koska olemme myös psykofyysisiä olentoja, vaikuttaa kehon asento myös suoraan ajatuksiimme ja tunteisiimme. Mikäli haluamme olla optimaalisessa tunnetilassa ei kannata kulkea hartiat lysyssä ja katse maahan suunnattuna. Sen sijaan hyvä, ryhdikäs asento laittaa kehon hyvänolon hormonit hyrräämään.
Jokainen ajatus aiheuttaa tunteen, josta seuraa taas toimintamme ja sitä seuraava lopputulos. Vapaus on sitä että voimme valita mitä ajatuksia vahvistamme. Emme voi vaikuttaa ympäristön tapahtumiin, mutta omiin ajatuksiin ja asenteeseemme voimme!
Se vahvistuu, mihin keskittyy!
Kiitos Jenni,
Hyvä kirjoitus. Jos jokainen valmennettaisiin mentaalisesti jokaisessa organisaatiossa, niin mitä siitä syntyisikään – Menestys!!
Kiitos!! Juuri näin ja se on missioni!